Kerrostalotyömaan läpimenoaika voidaan jopa puolittaa, kun valitaan tilaelementeistä rakennettu puukerrostalo.
– Tällainen ratkaisu lyhentää nimenomaan työmaavaihetta huomattavasti. Puurakenne on betonia kevyempi ja mahdollistaa sen, että suuriakin esivalmistettuja tilaelementtejä voidaan nostaa nopeasti paikoilleen, Woodcomp Oy:n hankekehitysjohtaja Ari Laitinen kertoo.
Lyhyempi työmaa-aika tarkoittaa pienempiä työmaakustannuksia.
Pitkälle esivalmistetuissa rakennushankkeissa yleisaikataulun laatiminen helpottuu, mikä tekee projektista helpommin hallittavan.
– Käytännössä tilaelementtien valmistus alkaa tehtaallamme samaan aikaan kun rakennustyömaan maatyöt käynnistyvät.
Puukerrostalon rakentaminen tilaelementeistä nopeuttaa todistetusti työmaan läpimenoaikaa.
– Lopullinen työmaa-aika riippuu hankkeen koosta ja erityispiirteistä, mutta hyöty on joka tapauksessa kuukausia.
Kokonaisrakennusajan lyheneminen vaikuttaa myös siihen, että asunnoista voi saada nopeammin esimerkiksi vuokratuloja.
Puukerrostalon tilaelementit ovat pitkälle valmiita
Sisätiloissa ja valvotuissa olosuhteissa rakennettujen tilaelementtien laatu ja kuivaketju pysyvät kunnossa. Elementtien tasalaatuisuus on kaikkien etu.
– Laadunvarmistus tehdään tehtaallamme jokaiselle tilaelementille.
Puukerrostalon tilaelementit valmistetaan tehtaalla pintoja, listoja, kalusteita ja kodinkoneita myöten valmiiksi. Myös kaakelit, suihkut, wc-istuimet ja saunanlauteet ovat valmiina paikoillaan.
– Käytännössä työmaalla tarvitaan vain sähköjen, veden ja viemäröinnin kytkeminen. Sekin voidaan tehdä kerrostalon porrashuoneessa. Valmiimpi asunto tarkoittaa kustannustehokkaampaa rakentamista.
Asuntoihin ei siis tarvitse kuljetella tavaraa ja kärrätä rakennusjätettä pois. Näin pinnat pysyvät kolhuttomina ja paikat siisteinä. Muuttamaan päästään nopeasti asennuksen jälkeen.
– Mitä vähemmän paikalleen asennetuissa asunnoissa tarvitsee käydä tilaelementtiasennuksen jälkeen, sen parempi.
Puukerrostalojen tilaelementtisasennuksen voi tehdä mihin vuodenaikaan tahansa. Ainoastaan kovalla tuulella tai vesisateella asennuksia ei tehdä.
Woodcompin urakoimat ensimmäiset puukerrostalot valmistuivat keväällä 2021 Sipoon Söderkullaan. Vuonna 2022 Woodcomp rakentaa 110 puukerrostaloasuntoa.
– Prosessimme tehostuu jatkuvasti. Tuotanto, asennukset ja tuote kehittyvät koko ajan, Laitinen kertoo.
Asukkaat viihtyvät ekologisissa puukerrostaloissa
Woodcompin rakentamien puukerrostalojen asukaskokemukset ovat olleet ensimmäisen käyttövuoden aikana erinomaisia. Etenkin asuntojen hyvä äänieristys on saanut paljon kiitosta asukkailta.
– Käytämme asuntojen katoissa palamatonta puukuitulevyä, joka parantaa akustiikkaa entisestään, Laitinen kertoo.
Puukerrostalojen rakentaminen auttaa myös pääsemään ilmastotavoitteisiin, sillä puu on rakennusmateriaalina ekologinen.
Rakentamisen ilmastopäästöistä peräti 70% tulee betonin ja teräksen tuotannosta, joten puukerrostalo on aidosti ilmastoystävällinen ratkaisu. Suomen hallitusohjelman tavoitteena on, että puukerrostalojen osuus uusista kerrostaloista nousee kymmeneen prosenttiin nykyisestä viidestä.
– Ostamme puutavaran suomalaisilta sahoilta, joten rakentaminen lähtee kestävän metsätalouden pohjalta, Laitinen kertoo.
Hankekehitysjohtaja
Ari Laitinen
040 505 2275
ari.laitinen@woodcomp.fi
Olemme matkalla Suomen johtavaksi teolliseksi puukerrostalorakentajaksi.
Tarinamme sai alkunsa vuonna 2001, kun Marko Paloniemi osti raahelaisen puutavaraliiketoiminnan. Tänä päivänä olemme kestävän ja tehokkaan puurakentamisen vahva osaaja, joka hakee kasvua puukerrostaloista.
Lue yritystarinamme Kauppalehti.fi -palvelusta (maksumuurin takana).
Woodcomp-yhtiöihin kuuluva KW-Component on saanut valmiiksi Sipooseen urakoimansa kaksi nelikerroksista puukerrostaloa. Ne luovutettiin keskiviikkona kohteen tilaajalle A-Krunulle.
Kohteet valmistuvat Sipoon Kalliomäen uudelle alueelle Söderkullan keskustan kupeeseen.
– Yhteistyö A-Kruunun kanssa oli sujuvaa ja hanke eteni pandemiasta huolimatta aikataulussa, Woodcompin toimitusjohtaja Marko Paloniemi kiittelee.
”Varmaan hengittää paremmin”
Osoitteisiin Kalliomäenkaari 8 ja 18 valmistuneisiin asuntoihin on hakenut 294 asukasta.
Toiseen taloista Vantaalta muuttanut Nina Mölsän perhe iloitsee uuden kodin merellisestä sijainnista ja hyvistä kulkuyhteyksistä. – Puukerrostalossa asuminen kiehtoi ajatuksena. Se on kai jollain lailla ekologisempi ja varmaan hengittää paremmin kuin betonitalo. Asuminen sitten näyttää, kuinka talo toimii kesällä ja talvella, Mölsä sanoo.
Kohtuullinen vuokrataso
Uusissa taloissa on moni asia kohdallaan.
– Asukkaiden kommenteissa korostuivat yhteydet Helsinkiin ja muualle pääkaupunkiseudulle, koulumatkan turvallisuus, luonnonläheisyys sekä kohtuullinen vuokrataso. Moni arvostaa myös mahdollisuutta päästä asumaan uudessa asunnossa, A-Kruunun palvelupäällikkö Laura Kalakoski sanoo.
Talon keskimääräinen jyvitetty vuokrataso on 12,65 euroa neliöltä kuukaudessa. Yhteistiloina on talosauna ja kerhohuone.
Lataa 31.3.2021 julkaisuvapaa lehdistötiedote täältä ›
Lisätietoja
Hankepäällikkö Jouni Lahtinen
jouni.lahtinen@woodcomp.fi, puh. 044 589 3512
KW-Component Oy
KW-Component Oy on keskittynyt teolliseen puurakentamiseen ja puukerrostalojen urakointiin. Se on osa raahelaista Woodcomp-yhtiöitä. Woodcompin yhtiöiden liikevaihto on yhteensä noin 30 miljoonaa euroa ja se työllistää keskimäärin 140 henkilöä.
Palvelupäällikkö Laura Kalakoski
laura.kalakoski@a-kruunu.fi, puh. 0207207121
A-kruunu
A-Kruunu on valtion erityistehtäväyhtiö, tehokas ja vastuullinen kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tuottaja ja omistaja. Yhtiön tavoitteena on rakennuttaa asukkaiden arvostamia asuntoja niin, että vuosittainen tuotanto nostetaan asteittain 800 asuntoon. Yhtiön tehtävänä on myös edistää puurakentamista, asumisen innovaatioita, kiertotaloutta ja vähähiilisyyttä.
Espoon Asunnot Oy ja KW-Component Oy allekirjoittivat perjantaina 5.3.2021 urakkasopimuksen kahden viisikerroksisen kerrostalon rakentamisesta Finnooseen. Osoitteeseen Hyljetie 3 rakennettava kohde on Espoon Asuntojen ensimmäinen puurakenteinen kerrostalokohde, ja sen on määrä valmistua loppuvuodesta 2022.
Tulevina vuosina ekologisesti kestävä rakentaminen lisääntyy myös Espoossa.
– Kiinnostus puurakentamista kohtaan on lisääntynyt ilmastotietoisuuden kasvaessa. Pystymme pienentämään rakentamisen hiilijalanjälkeä lisäämällä puun käyttöä rakentamisessa, Espoon Asuntojen rakennuttamisjohtaja Pirjo Räihä sanoo.
Hyljetie 3:een rakennettava puukerrostalokohde toteutetaan puurakenteisilla moduuleilla. Kohde muodostuu kahdesta viisikerroksisesta rakennuksesta, jotka sijoittuvat lähelle Finnoon tulevaa metroasemaa.
Kerrostaloihin valmistuu 72 kohtuuhintaista kotia, joiden koot vaihtelevat 35-neliöisestä yksiöstä 63-neliöiseen kolmioon. Asuntojen keskipinta-ala on 51,9 neliötä.
– Tilaelementtirakentaminen lyhentää säiden armoilla tehtävän rakentamisen minimiin ja nopeuttaa myös asuntojen valmistumista, koska moduulit tehdään valmiiksi suojatuissa tehdasolosuhteissa.
Hyljetien puukerrostalot toteutetaan A-energialuokan kohteena. Rakennukset liitetään kaukolämpöverkkoon, mutta suunnittelussa otetaan huomioon myös uusiutuvan energian käyttäminen. Rakennusten katoille suunnitellaan varaus aurinkopaneeleille.
Kerrostalomoduulit valmistetaan Raahessa
Espoon Asuntojen ensimmäisen puukerrostalokohteen toteuttamisesta vastaa urakkakilpailun voittanut KW-Component Oy, joka kuuluu raahelaiseen Woodcomp-yhtiöihin.
– Puukerrosrakentaminen on kovassa kasvussa ja on hienoa päästä toteuttamaan tämä hanke Espoon Asunnoille, sanoo Woodcompin toimitusjohtaja Marko Paloniemi.
– Yhtiömme valmistaa puukerrostalojen asuntomoduulit puunjalostuksesta lähtien yhtiön Raahen tehtailla. Käytämme kotimaista puuta ja työllistämme Suomessa, Paloniemi lisää.
Puu on rakennusmateriaalina tutkitusti terveellinen. Se vaikuttaa myös viihtyisyyteen, mm. sisäilmaan ja akustiikkaan. Hyljetien puukerrostalojen viihtyisyyttä lisäävät myös useat asumisen älyratkaisut.
Kohteen pääsuunnittelusta vastaa arkkitehti Markku Ranne Arkkitehtitoimisto Avario Oy:stä.
Kohtuuhintaisille asunnoille on kysyntää
Hyljetie 3 on Espoon Asunnoille reilun 15 miljoonan euron investointi. Se toteutetaan ARAn 40 vuoden pitkällä korkotuella ja aikanaan tehtävissä asukasvalinnoissa noudatetaan ARAn asukasvalintakriteerejä.
Pääkaupunkiseudulla kohtuuhintaisten asuntojen kysynnän on ennustettu jatkuvan suurena, sillä alueen asukasmäärä kasvaa työvoiman tarpeen, kaupungistumisen ja maahanmuuton myötä. Etenkin yksiöt, pienet kaksiot ja kolmiot ovat jatkossa kysyttyjä.
– Tarvetta on neliöiltään tehokkaammille ja pohjaratkaisuiltaan nykyaikaisille asunnoille, sillä 80 prosenttia meille tulevista vuokra-asuntohakemuksista on yhden tai kahden hengen ruokakunnilta, Räihä sanoo.
Vuonna 2020 Espoon Asunnoille valmistui neljä uudiskohdetta, ja niihin 374 uutta kohtuuhintaista kotia.
– Viime vuonna rakenteille saamiemme uudiskohteiden asuntomäärä ylsi 480 asuntoon. Kaikkiaan rakenteilla oli vuoden 2020 lopussa yhdeksän kiinteistöä, joihin valmistuu aikanaan 732 asuntoa, Räihä kertoo.
Lataa 8.3.2021 julkaisuvapaa lehdistötiedote täältä
Lisätietoja
KW-Component Oy
Hankepäällikkö Jouni Lahtinen
jouni.lahtinen@woodcomp.fi, puh 044 589 3512
Toimitusjohtaja Marko Paloniemi
marko.paloniemi@woodcomp.fi, puh 050 039 1949
KW-Component Oy
KW-Component Oy on keskittynyt teolliseen puurakentamiseen ja puukerrostalojen kvr-urakointiin. Se on osa raahelaista Woodcomp konsernia, joka tarjoaa tarjoa asiakkailleen korkealaatuisen puurakentamisen konseptin, joka varmistaa kestävän, ympäristöä kunnioittavan rakentamistavan ja terveelliset asumisen ratkaisut. Woodcomp-yhtiöiden liikevaihto oli viime vuonna noin 28 miljoonaa euroa ja se työllistää keskimäärin 140 henkilöä.
Espoon Asunnot Oy
Rakennuttamisjohtaja Pirjo Räihä
pirjo.raiha@espoonasunnot.fi, puh 040 533 0021
Espoon Asunnot Oy
Espoon Asunnot on Espoon suurin vuokra-asuntojen tarjoaja ja Espoon kaupungin sataprosenttisesti omistama yhtiö, jonka liikevaihto oli viime vuonna 139,2 M€. Asunnoissamme asuu yli 30 000 espoolaista. Vuosittain aloitamme keskimäärin 400 uuden kohtuuhintaisen asunnon rakennuttamisen.