Puukerrostalon rakentaminen tilaelementeistä nopeuttaa työmaan läpimenoaikaa
Kerrostalotyömaan läpimenoaika voidaan jopa puolittaa, kun valitaan tilaelementeistä rakennettu puukerrostalo.
– Tällainen ratkaisu lyhentää nimenomaan työmaavaihetta huomattavasti. Puurakenne on betonia kevyempi ja mahdollistaa sen, että suuriakin esivalmistettuja tilaelementtejä voidaan nostaa nopeasti paikoilleen, Woodcomp Oy:n hankekehitysjohtaja Ari Laitinen kertoo.
Lyhyempi työmaa-aika tarkoittaa pienempiä työmaakustannuksia.

Pitkälle esivalmistetuissa rakennushankkeissa yleisaikataulun laatiminen helpottuu, mikä tekee projektista helpommin hallittavan.
– Käytännössä tilaelementtien valmistus alkaa tehtaallamme samaan aikaan kun rakennustyömaan maatyöt käynnistyvät.
Puukerrostalon rakentaminen tilaelementeistä nopeuttaa todistetusti työmaan läpimenoaikaa.
– Lopullinen työmaa-aika riippuu hankkeen koosta ja erityispiirteistä, mutta hyöty on joka tapauksessa kuukausia.
Kokonaisrakennusajan lyheneminen vaikuttaa myös siihen, että asunnoista voi saada nopeammin esimerkiksi vuokratuloja.
Puukerrostalon tilaelementit ovat pitkälle valmiita
Sisätiloissa ja valvotuissa olosuhteissa rakennettujen tilaelementtien laatu ja kuivaketju pysyvät kunnossa. Elementtien tasalaatuisuus on kaikkien etu.
– Laadunvarmistus tehdään tehtaallamme jokaiselle tilaelementille.
Puukerrostalon tilaelementit valmistetaan tehtaalla pintoja, listoja, kalusteita ja kodinkoneita myöten valmiiksi. Myös kaakelit, suihkut, wc-istuimet ja saunanlauteet ovat valmiina paikoillaan.

– Käytännössä työmaalla tarvitaan vain sähköjen, veden ja viemäröinnin kytkeminen. Sekin voidaan tehdä kerrostalon porrashuoneessa. Valmiimpi asunto tarkoittaa kustannustehokkaampaa rakentamista.
Asuntoihin ei siis tarvitse kuljetella tavaraa ja kärrätä rakennusjätettä pois. Näin pinnat pysyvät kolhuttomina ja paikat siisteinä. Muuttamaan päästään nopeasti asennuksen jälkeen.
– Mitä vähemmän paikalleen asennetuissa asunnoissa tarvitsee käydä tilaelementtiasennuksen jälkeen, sen parempi.
Puukerrostalojen tilaelementtisasennuksen voi tehdä mihin vuodenaikaan tahansa. Ainoastaan kovalla tuulella tai vesisateella asennuksia ei tehdä.
Woodcompin urakoimat ensimmäiset puukerrostalot valmistuivat keväällä 2021 Sipoon Söderkullaan. Vuonna 2022 Woodcomp rakentaa 110 puukerrostaloasuntoa.
– Prosessimme tehostuu jatkuvasti. Tuotanto, asennukset ja tuote kehittyvät koko ajan, Laitinen kertoo.
Asukkaat viihtyvät ekologisissa puukerrostaloissa
Woodcompin rakentamien puukerrostalojen asukaskokemukset ovat olleet ensimmäisen käyttövuoden aikana erinomaisia. Etenkin asuntojen hyvä äänieristys on saanut paljon kiitosta asukkailta.
– Käytämme asuntojen katoissa palamatonta puukuitulevyä, joka parantaa akustiikkaa entisestään, Laitinen kertoo.

Puukerrostalojen rakentaminen auttaa myös pääsemään ilmastotavoitteisiin, sillä puu on rakennusmateriaalina ekologinen.
Rakentamisen ilmastopäästöistä peräti 70% tulee betonin ja teräksen tuotannosta, joten puukerrostalo on aidosti ilmastoystävällinen ratkaisu. Suomen hallitusohjelman tavoitteena on, että puukerrostalojen osuus uusista kerrostaloista nousee kymmeneen prosenttiin nykyisestä viidestä.
– Ostamme puutavaran suomalaisilta sahoilta, joten rakentaminen lähtee kestävän metsätalouden pohjalta, Laitinen kertoo.


Hankekehitysjohtaja
Ari Laitinen
040 505 2275
ari.laitinen@woodcomp.fi