Työntekijätarina: Tehtaalta insinööriksi
Näin Johannes Typpö eteni Woodcompilla tehdaslinjastolta elementtisuunnittelijaksi
Kun suunta on selkeä, päätyy parhaiten juuri minne haluaa. Johannes Typpö seurasi määrätietoisesti kunnianhimoaan ja eteni Woodcompilla Lapaluodon tehtaan linjastolta insinööriksi ja elementtisuunnittelijaksi.
Johannes aloitti uransa Woodcompilla Lapaluodon elementtitehtaalla opiskellessaan talonrakennusta Kalajoen ammattikoulussa.
– Olin opiskelemassa Kalajoen ammattikoulussa talonrakentajaksi. Kursseista sattui löytymään sen verran vapaata aikaa, että olisin pystynyt tekemään töitä kolmena päivänä viikossa. Soitin Lapaluodon tehtaan johtajalle Käkelän Jannelle ja kysyin olisiko heille töitä. Sain sieltä osa-aikaisen paikan ja tein käytännössä kolmena päivänä viikossa Lapaluodon tehtaalla töitä, Johannes taustoittaa.
Katse tavoitteessa
Johannes pääsi näkemään monipuolisesti Woodcompin kestävän ja kustannustehokkaan puurakentamisen konseptia käytännössä Lapaluodon tehtaalla, jossa hän eteni työnjohtajaksi.
Vaikka työ Lapaluodossa oli mielekästä, tiesi hän aina haluavansa enemmän vastuuta ja mielenkiintoisempia haasteita. Johannes lähti opiskelemaan insinööriksi.
Ura Woodcompilla ei kuitenkaan katkennut kuin pieneksi hetkeksi. Kuin kohtalon ohjauksesta puurakentamisen edelläkävijä tarjosi Johannekselle juuri haaveitaan vastaavaa pestiä.
– Ajattelin jo ammattikoulussa, että Woodcompilla olisi mahdollista tehdä uraa insinöörinä. Ollessani kesällä työnjohtajana minulle tarjottiin elementtisuunnittelijan tehtävää. Kun tilaisuus tuli vastaan, päätin tarttua siihen heti, Johannes muistelee.
Askel isompiin saappaisiin
Uutinen Johanneksen insinööriopiskeluista otettiin ilolla vastaan Woodcompilla. Esimiehet tukivat urakehitystä järjestämällä suunnittelijalupaukselle vaativampia tehtäviä, joissa sai kokeilla siipiään tutun turvallisessa ympäristössä.
– Kun selvisi, että lähden opiskelemaan insinööriksi minulle annettiin enemmän vastuuta. Sain hypätä hieman vaativampiin töihin, mutta kuitenkin vähän kevyemmällä taakalla, Johannes kertoo.
Työskentely Woodcompilla on ollut Johanneksen mieleen. Uralla raahelaisyhtiön palveluksessa on päässyt kokemaan ja näkemään puurakentamisen huomisen suuntaa monelta kantilta.
– Kyllähän täällä on oikein mukavaa ja joustavaa työskennellä. Työnkuvani on ollut todella monipuolinen. Olen päässyt näkemään monenlaista tehtaan puolelta asennukseen. Täällä on ollut todella mielekästä olla töissä, Johannes kehuu.